Research Institute for Olympic Sports > Applied research reports > Selvitys valtion valmennus- ja harjoitteluapurahoista urheilijoille 1995–2020

SELVITYS VALTION VALMENNUS- JA HARJOITTELUAPURAHOISTA URHEILIJOILLE 1995–2020

  • Open full article: File on our server  Add to shelf
  • Writer(s): Lämsä, Jari;
  • Publisher: Research Institute for Olympic Sports
  • Published: 2020
  • Page count: 36
  • Type: Applied research reports
  • Research method: Experimental
  • Language: Finnish
  • ISBN: 978-952-7290-19-4
  • Belong to collections: Kihun julkaisusarja
  • Abstract: Tämän selvityksen tarkoituksena on analysoida valtion urheilija-apurahajärjestelmää ja sinä tapahtuneita muutoksia vuosien 1995–2020 välisenä aikana? Selvityksessä kysytään, millaisia muutoksia apurahojen jakopolitiikassa on tapahtunut? Miten apurahat ovat jakautuneet eri lajeille ja lajiryhmille ja paraurheilulle? Miten mies- ja naisurheilijat ovat menestyneet apurahajaossa? sekä miten hyvin apurahat ovat vastanneet niiden tarkoitusta - luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle. Aineistona selvityksessä toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemat päätökset urheilija-apurahoista 2001–2020 sekä Suomen olympiakomitean vuosikertomuksissa (1995–2020) julkaistut vastaavat tiedot, jotka ovat sisältäneet myös apurahaurheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien saamia apurahoja. Selvitystä varten on haasteltu Opetus- ja kulttuuriminiteriön huippu-urheilusta vastaavaa viranhaltijaa Hannu Tolosta sekä Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajaa Mika Lehtimäkeä. Apurahajärjestelmän alkuaikoja on hahmoteltu myös aiheesta kirjoitettujen Helsingin sanomien artikkeleilla, jotka löytyvät lehden sähköisestä hakupalvelusta (https://www.hs.fi/haku/). Valtion urheilija-apurahajärjestelmä syntyi 1990-luvun puolivälissä. Aikana, jolloin vahvat urheiluliikkeet hajosivat Suomessa, ammattilaisuus levisi kansainväliseen huippu-urheiluun ja Olympiamenestys ei ollut enää itsestään selvyys Suomelle. Olympiakomitean ehdotuksesta Suomen valtioneuvosto teki vuoden 1994 lopulla päätöksen, jolla myönnettiin 30 Atlantan 1996 ja Naganon 1998 Olympialaisten mitaliehdokkaalle 60 000 markan (14 290 euroa vuoden 2019 rahan arvossa) vuotuinen tuki. Tuen muodoksi määräytyi apuraha. Mallia otettiin taitelija-apurahoista, joita oli jaettu jo vuodesta 1968 lähtien. Urheilijoiden apurahajärjestelmästä, joka vakinaistettiin vuonna 1999, muotoutui kuitenkin omanlaisensa kokonaisuus, jossa on tällä hetkellä kolme eri suuruista apurahaluokkaa: 6 000 €, 10 000 € ja 20 000 €. Vuonna 2020 apurahan sai yhteensä 264 urheilijaa. Valtion urheilija-apurahoja on jaettu vuosien 1995–2020 välisenä aikana yhteensä 2 774 kappaletta. Rahaa apurahoihin on käytetty yhtensä 27,8 miljoonaa euroa. Tukea on jaettu yhteensä 814 urheilijalle. Lisäksi on tuettu apurahaurheilijoiden henkilökohtaisia valmentajia yhteensä noin 2,2 miljoonalla eurolla. Koko apurahahistorian ajalla tarkasteltuna miehet ovat saaneet 60 % jaossa olleista apurahoista, mutta viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana naiset ovat ohittaneet miehet niin apurahojen lukumäärässä kuin jaossa olleessa euromäärässä. Suurin yksittäinen tekijä tasa-arvoistumisessa on ollut naisten jääkiekon maajoukkuepelaajien nousu 10 000 euron apurahalle vuonna 2018. Alkuperäisessä suunnitelmassa tukea haluttiin ohjata myös urheilijoiden valmentajille ja 1990-luvulla mitaliehdokkaiden valmentajat saivat jopa urheilijoita suurempia apurahoja. 2000-luvulla apurahaurheilijoiden henkilökohtaisille valmentajille on myönnetty pieniä 1250–3500 euron apurahoja. Alun perin apurahoista nauttivat vain yksilölajien Olympiatoivot. Ensimmäisinä vuosina puolet tuesta ohjautui hiihto- ja yleisurheilulajien huipulle. Vakinaistamisen myötä myös paraurheilijat tulivat apurahajärjestelmän pariin. Vuonna 2002 apurahojen merkitys laajeni, kun pienempiä apurahoja jaettiin myös nuorille lahjakkaille urheilijoille. Vuonna 2014 suuren ja pienen apurahan väliin lisättiin vielä yksi uusi apurahaluokka. Viimeisimpänä muutoksena joukkuelajien urheilijoille mahdollistettiin urheilija-apurahat vuodesta 2016 lähtien. Laajentumisesta huolimatta Olympialajien urheilijat ovat edelleen selvästi suurin apurahojen kohderyhmä. Koko apurahahistorian aikana Olympialajien urheilijat ovat muodostaneet 82 % apurahaurheilijoista ja saaneet 79 % jaossa olleesta rahamäärästä. Kansainvälisessä vertailussa, jossa tarkasteltiin Ruotsin, Norjan Tanskan, Hollannin ja Uuden-Seelannin urheilijoiden suoria taloudellisia, apurahoihin verrattavissa olevia, tukijärjestelmiä, suomalainen apurahajärjestelmä on apurahojen suuruudella mitattuna kilpailukykyinen. Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa urheilijatuet eivät olleet kaikilta osiltaan julkisia. Kaikissa vertailussa mukana olleissa maissa urheilijan tulot vaikuttivat apurahan suuruuteen laskevasti tietyn rajan jälkeen. Kaikissa tukijärjestelmissä suoran taloudellisen tuen lisäksi tarjolla on erilaisia urheilun ja muun uran asiantuntijapalveluja. Hollannin apurahajärjestelmä on rakennettu maan minimipalkkatasoon pohjautuen ja siinä urheilijan urheilullisen tason ja taloudellisen tuen määräytyminen on erotettu kahdeksi eri prosessiksi. Apurahojen alkuperäinen tarkoitus, tarjota mitaliehdokkaille taloudellinen turva ammattimaiseen harjoitteluun, on laajentunut eritasoisten huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden tukemiseen. Viimeisen viiden vuoden aikana painopiste on selvästi siirtynyt yhä laajemman ja nuoremman urheilijajoukon tukemiseen. Puolet apurahan saaneista urheilijoista on ollut apurahalla ainoastaan yhden tai kaksi vuotta, mikä osoittaa urheilijan uran tai menestyspotentiaalin ennustamisen vaikeutta. Apuraha on hyvä määräaikainen täsmätuki huipulle pyrkiville nuorille urheilijoille sekä niille menestyneille huippu-urheilijoille, jotka eivät ansioita urheilusta muutoin saa. Urheilijat tarvitsevat taloudellista tukea peruselämän tarpeisiin (ruoka, asuminen yms.) sekä urheilijana kehittymiseen. Menestys tuo osalle urheilijoista taloudellista bonusta sponsorituloina ja/tai palkkioina. Apurahojen roolin terävöittäminen urheilijoiden pitkäjänteisenä perusturvana parantaisi urheilijan asemaa ja mahdollistaisi ammattilaisuutta.

<< [ previous ] VALMENTAJAKYSELY 2019 – päätoimiset valmentajat